Kumppanuus, tärkein menestyksen avain

Päivittäisessä työssä olemme tekemisissä monenlaisten kumppaneiden kanssa, niin kotona kuin työmaallakin. Kumppanuusverkosto on myös Alihankinta 2017 messujen teemana. Luottamuksellisten yhteistyösuhteiden – kumppanuuksien – rakentaminen on jatkuvasti tärkeämpää.

Sanakirja määrittelee kumppanuuden molempia osapuolia hyödyttäväksi liikesuhteeksi. Usein kumppanuus mielletään automaattisesti ”isommaksi alennusprosentiksi”. Tällöin mielestäni ei voi puhua kumppanuudesta, koska vain toinen osapuoli hyötyy halvemmasta hinnasta, toisen kannattavuuden kustannuksella.

Oikeaa kumppanuutta on, kun yhteisesti mietitään, miten jokin tuote tai palvelu voisi olla edullisempaa toteuttaa tai voidaanko esimerkiksi tilaus-toimitusketjun vaiheita suoraviivaistaa. Tällöin kyseessä on oikea kumppanuus – molemmat osapuolet hyötyvät. Kumppanuudessa pitää siis pyrkiä yhteiseen päämäärään, jossa asioita tehdään yhteisesti suunnitellen fiksummin ja tehokkaammin kuin aiemmin. Tavoitteena löytää sellaiset toimintamallit, joiden avulla molemmat tai laajemman verkoston olessa kyseessä kaikki osapuolet hyötyvät.

Kumppanuuksien tueksi ja kumppaniverkoston helpoksi mahdollistajaksi, olemme Lemonsoftilla kehittäneet Lemonhub-palveluumme omat tilaussanomat, jotka mahdollistavat maksuttomat osto- ja myyntitilaussanomien välittämisen omassa verkostossamme, eli Lemonsoft-asiakkaiden kesken. Tällä toiminnallisuudella haluamme omalta osaltamme olla luomassa verkostoja yritysten välillä ja edistää suomalaista kilpailukykyä.

Tervetuloa Alihankinta 2017 –messuille Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen, jonka valtaosa meistä edelleen tuntee Pirkkahallina, osastolle A312 tapaamaan meitä ja keskustelemaan, miten me voimme osaltamme auttaa Sinun yritystäsi verkostoitumaan!

Jakke Vyyryläinen

Myynti- ja markkinointijohtaja