Olemme kotimainen ohjelmistotalo ja kehitämme Lemonsoft-yritysohjelmistoa. Toimipaikkamme sijaitsevat Vantaalla, Vaasassa, Turussa, Tampereella ja Joensuussa.

Lemonsoft Oy on perustettu vuonna 2006. Nykyään meitä on 60 henkeä ja liikevaihtomme on yli 8 miljoonaa euroa. Meille on myönnetty Bisnoden AAA-luokitus ja Kauppalehden menestyjäyritys -sertifikaatti. P-analyysissa olemme saavuttaneet kouluarvosanana täyden kympin vuodesta 2014 lähtien. Taloudellinen menestys antaa meille mahdollisuuden jatkaa voimakasta kehitystyötä jatkossakin ja asiakkaillemme päin olemme luotettava kumppani. Olemme oman alamme nopeiten kasvava toimija ja teemme sen kannattavasti.

Lemonsoftia käyttäviä asiakkaita on yli 3.500 ja olemme mukana yli 15.000 yrityksen arjessa.

Asiakkaanamme hyödyt myös laajasta kumppaniverkostostamme, joiden avulla pystymme tarjoamaan markkinoiden parhaat ratkaisut sähköiseen taloushallintoon ja oman verkostosi luomiseen. Voit myös valita Lemonsoft-tilitoimistokumppaneista sopivan ulkoistuskumppanin talous- ja henkilöstöhallinnon toimintoihin.

Toiminnanohjausjärjestelmän ja siihen liittyvien palveluiden lisäksi tarjoamme alustapalvelut ja sähköiset yhteydet eri toimijoihin. Myös omat asiakkaasi, alihankkijat ja muut toimittajat voivat hyödyntää samaa järjestelmää. Kun käytät verkostossasi yhteistä järjestelmää, kaikkien osapuolten tiedot siirtyvät reaaliajassa ilman manuaalisia toimenpiteitä.

Liity mukaan ja hyödy yhteistyöstä!

AAA-logo-2016-FI avainlipu Menestyjä_Merkki_2016_originaali_illu_150x150mm_fin Kasvaja_Merkki_2016_50mm_RGB_fin[1]