Resurssien hallinta on vaikeaa, jos ei tiedetä, mitä resursseja on käytettävissä, ovatko ne varattuna johonkin käyttöön ja kuinka kauan. Lemonsoftin Resurssien hallinta kertoo kaiken tämän ja kohdistaa resursseista koituvat kulut oikeisiin kohteisiin, esimerkiksi projekteille. Samalla resurssien kunnossapito helpottuu, kun huoltotoimet voidaan kirjata samalla, kun resursseja käsitellään.


Resurssirekisteri

Resurssirekisteri

Resurssirekisteriin perustaan erilaisia resursseja, joita on tarpeen varata johonkin käyttöön. Tällaisia resursseja voivat olla esimerkiksi laitteet ja työkalut, neuvotteluhuoneet, autot, yms.

Perustettavat resurssit liitetään aina johonkin nimikkeeseen ja näin ne voidaan ottaa mukaan myös varastoseurantaan. Yhtä nimikettä voi käyttää usealla eri resurssilla, jotka resursseina voidaan kuitenkin nimetä vapaasti ja näillä voi olla yksilöivä sarjanumero tms. tieto.

Resurssille voi asettaa kustannuksen, joka vaikuttaa erityisesti projekteille kirjautuviin kustannuksiin resurssin käytöstä ja nimikkeen hinnoittelun sekä hinnastojen kautta voidaan vaikuttaa resurssin laskutushintaan.

Resurssien käyttöaste on nähtävissä graafisesti esitettynä samassa näkymässä. Voit valita tarkasteltavaksi yhden resurssin tai kaikki resurssit.

Resurssikalenteri

Resurssikalenterissa resurssit varataan käyttöön. Varaukset voivat olla alustavia, joka helpottaa resurssien käytön suunnittelua. Kalenterinäkymässä nähdään varaustilanne sekä voidaan muokata ja poistaa varauksia. Kun varaus kohdistuu projektille, näkyy resurssin kustannus tulevana kuluna projektille ja kun se otetaan käyttöön projektille, alkaa kustannus kerääntyä projektin toteutuneeksi kuluksi.

Selainpohjaisena sovelluksena resurssien käyttöönotto ja palautus on joustavaa ja voi tapahtua esimerkiksi työmaalla, jossa sitä on tarkoitus käyttää tai henkilö voi tehdä palautuksen mobiililaitteella palauttaessaan sitä takaisin varastoon. Kalenterista näet eri väreillä havainnollistettuna, onko resurssi varattu alustavasti, otettu käyttöön tai palautettu.


Resurssikalenteri

Palautus ja huolto

Resurssien palautus ja huolto

Kun resurssi palautetaan, sille voidaan kirjata pikahuolto ja kirjata suoritettu toimenpide. Jos käytössä on Lemonsoftin Huoltotilaukset -sovellus, voidaan resurssiin kohdistaa myös huoltotilaus, esimerkiksi silloin kun on tarpeen tehdä isompi huolto laitteelle. Molemmissa tapauksissa laitteen huoltohistoriaan jää merkintä tehdystä huoltotoimenpiteestä.

Töiden resursointi

Töiden resursointi on sovellus henkilöresurssien hallintaan ja työnohjaukseen. Sovelluksella ohjaat CRM-, huolto-, tilaus- ja projektityöt yhdestä paikasta. Henkilöiden kapasiteetti on näkyvissä yhdellä silmäyksellä ja voit rajata henkilöitä näkyviin henkilöroolien tai tiimien perusteella.

Henkilön kapasiteetissa otetaan huomioon myös työvuorosuunnittelun mukainen kapasiteetti sekä siihen tai HR-kalenteriin merkityt poissaolot.

Työn lisäämien on helppoa raahaamalla työ vapaaseen kohtaan kalenterissa tai vaihtoehtoisesti klikkaamalla auki erillinen ikkuna aikataulutusta varten.

Resursoitavat työt voi suodattaa työn tyypin mukaan näkyviin, mikä helpottaa eri tiimien ja osastojen työnohjausta huomattavasti. Sen lisäksi rajaukseksi voi valita tietyn aikavälin.

Töiden uudelleen resursointi tapahtuu samassa näkymässä ja pääset käsiksi myös itse työlle, jos esimerkiksi projektitehtävälle suunniteltua työmäärää pitää muuttaa.


Töiden resursointi

Työajan kirjaus

Omat työt

Henkilöille resursoidut työt tulevat näkyviin henkilön Omat työt näkymään, josta tämä voi aloittaa, keskeyttää ja lopettaa töitä. Jos työ on osoitettu tiimille, se näkyy kaikille tiimiin kuuluville henkilöille.

Kun työ merkitään valmiiksi, on mahdollista lisätä työselitteitä, merkitä työtunnit laskutettavaksi kokonaan tai osittain sekä kirjata työssä käytettyjä materiaaleja. Myös materiaalit voidaan merkitä laskutettavaksi. Jos työ on kohdistunut projektiin, materiaalit kirjataan projektille kuluiksi.

Lisenssi ja hinnat

Resurssienhallinnan lisenssi on OJM ja käyttäjäkohtainen hinta on 15,90 euroa kuukaudessa.