”HUOMASIMME, ETTÄ LEMONSOFT ON KOKONAISUUS, JOKA PALVELEE MEITÄ JOKAISESSA TYÖVAIHEESSA”

Starline Valves Oy maahantuo eurooppalaisia prosessiventtiileitä ja pneumaattisia käyttölaitteita suomalaisen teollisuuden tarpeisiin. Lemonsoft on yrityksessä käytössä osto- ja myyntityössä, varastonhallinnassa sekä asiakkuuksien hoidossa.

Kotimainen Starline Valves Oy maahantuo ja toimittaa asiakkailleen prosessiventtiileitä sekä pneumaattisia käyttölaitteita. Asiakkaiden äkillisiinkin tuotetarpeisiin vastataan Vantaalta nopeasti, n. 15 000 venttiilin varastosta käsin. Hyvän saatavuuden lisäksi Starline Valves Oy panostaa laatuun eurooppalaisia tuotteita välittämällä sekä pitämällä hyvät suhteet vakiintuneisiin päämiehiin. ”Haluamme erottua sillä, että meillä on hyvä saatavuus. Linja on päätetty jo 23 vuotta sitten, kun aloitimme. Varsinkin kiireaikaan tämä on aika hyvä keino saada kavereita.”, kertoo toimitusjohtaja Lalli Jäppinen.  Yritys palvelee esimerkiksi energiateollisuuden, öljynjalostuksen, laivanrakennuksen ja kemianteollisuuden asiakkaita. Asiakastyytyväisyys näkyy myös lukuina: vuosi 2017 oli Starline Valves Oy:ssä tulokseltaan ennätyksellinen.

Lemonsoftin yritysohjelmisto on tukenut Starline Valves Oy:n tiedonhallintaa vuodesta 2012. ”Aiemmin meillä oli käytössä vanhanaikainen järjestelmä, josta emme saaneet ulos sellaista dataa kuin halusimme. Tarvitsimme parempaa raportointia ja parempaa tietoa.”, kertoo Jäppinen uuden ERP-järjestelmän tarpeesta muutaman vuoden takaa. Projekti aloitettiin lähettämällä kahteenkymmeneen paikkaan tarjouspyyntö konsultin avustuksella. Näistä valittiin ensin viisi, jonka jälkeen vaihtoehdot kartoitettiin kahteen toimittajaa ennen lopullista päätöstä. Jäppinen kertoo huolellisen kilpailutuksen päättyneen Lemonsoftin järjestelmän valintaan: ”Lemonissa vakuutti kokonaisuuksien hallinta, suomenkielinen opastus, sekä kasvamassa oleva yritys, jossa on selkeästi kiinnostusta kehittää tuotetta. Kilpailevaan, isompaan vaihtoehtoon päätyminen olisi tarkoittanut, että olisi pitänyt muuttaa oma toimintamme järjestelmän mukaiseksi. Myös Lemonsoftin hyvä myynti oli vahva etu. Sama kontakti pitää meistä huolta edelleenkin.”

Toimitusjohtaja Lalli Jäppinen kertoo, että yrityksessä asiat halutaan tehdä huolella, ja ns. ”hitaasti kiiruhtaen”. Näin toimittiin myös Lemonsoftin käyttöönotossa. ”Ideana oli, ettemme ottaneet kaikkea käyttöön heti. Kun käytimme ohjelmaa, opimme matkalla ja huomasimme, mitä ominaisuuksia saatamme tarvita. Huomasimme, että Lemonsoft on kokonaisuus, joka tulee palvelemaan meillä jokaisessa työvaiheessa. Ohjelma on päätyökalumme, jota jokaisen työntekijämme tulee osata käyttää.” Tällä hetkellä lähes kaikki järjestelmän toiminnot on otettu mukaan ja kehitystarpeisiin perehdytään Lemonsoftin asiakkuuspäällikön kanssa kahdesti vuodessa.

Yli kaksikymmentä vuotta alalla toiminut Starline Valves Oy työllistää tällä hetkellä 15 henkilöä. Yritys haluaa palvella hyvin asiakkaitaan ja myös sisäisesti toisiaan: ”Yhtenä vahvuutenamme on, että meiltä ei ole kukaan työntekijä lähtenyt pois. Näin ylläpidämme myös vakiintuneita suhteita asiakkaisiimme.” Toimitusjohtaja Lalli Jäppinen kertoo hyvän asiakaspalvelun näkyvän myös yhteistyössä Lemonsoftin kanssa: ”Se mitä olemme käyttäneet helpdeskiä, ei mitään valittamista: On mukavaa, kun pystymme puhumaan suomeksi asioita, eikä puhelu mene Intiaan.”

Kotimaisuus korostuu myös asiakasymmärryksessä: ”Kun meitä palvelee suomalainen toimija, tiedämme sen olevan kokoluokaltaan toimija, joka on kiinnostunut palvelemaan myös meidän kokoistamme yritystä.”

Toimitusjohtaja Lalli Jäppinen kertoo Lemonsoftin joustavuuden tulevan esiin esimerkiksi asiakkaan toiveita huomioidessa. Yrityksessä on haluttu kehittää esimerkiksi tuotteiden rakenteiden hallintaa. ”Tuntuu, että meitä oikeasti kuunnellaan ja tätä hommaa tehdään Lemonin kanssa yhdessä.”

starline1

Starline Valves Oy

  • Perustettu 1994
  • Prosessiventtiileitä ja pneumaattisia käyttölaitteita maahantuova sekä varastoiva yritys
  • Työllistää 15 henkilöä
  • www.starline.fi
FacebookTwitterWhatsAppLinkedInEmail
LUE MUITA LEMONSOFTIN REFERENSSEJÄ